Olen 80-vuotias etsijä. Elämänsä Itseoppinut monessa. Ei niin ettenkö ottaisi oppia vastaan, mutta kun tässä tapauksessa en ole osannut kysyä mitään edistyäkseni, niin se jäi omaksi tehtäväkseni keksiä tietokoneen käyttö uudestaan.

Ilmeisesti oli aika mun kypsyä v 2015. Silloin sain tietokoneen, mistä en ymmärtänyt mitään. Jollain tavalla valokuvat kiinnostivat ja tuntuivat ennen pitkää liittyvän asiaan. Koneelle mahtui paljon ja ne rupesivat muuntumaan minulta ikäänkuin salaa ja innostuin jatkamaan. Nyt ohitimme monet tuskat ja kyyneleet. Elämme digiaikaa.

2016 olin ottanut pitkän askeleen kohti jotain omalaatuista. Valokuvat, tuiki tavalliset arkiset kuvat rupesivat “itekseen” esiintymään jonain ihan muuna. Leikittelin niistä uusia kuvia esille, joskus oikein hurjiakin. Tähän on hyvä laittaa sana pixelimaalaaminen. Syntyi monen monta uskomatonta. Prosessi oli yksinkertaisen monimutkainen. Sormet löysivät itse tiensä, tekivät minkä silmät havaitsivat ja osasivat lopettaa kun työ oli valmis. Koskaan en päättänyt mikä olisi lopputulos, vaan lopputulos oli yhtäkkiä silmieni edessä. Syntyi digitaidetta.

Tällä menetelmällä syntyi kokoelma, minkä vein lasteni ja tuttavani kehoituksesta näytille. Rohkaisin mieleni ja päädyin lokakuussa 2017 Ekumeeniseen Taidekappeliin. Ripustaessani niitä ne yllätyksekseni osoittivat olevansa läpileikkaus mun elämästä. Näin voi käydä kun antautuu täysillä, odottamatta mitään sen kummempia. 

Tämä toinen näyttelyni on myös ystävän kehoituksen tulos. Hän ei ole näitä nähnyt. Kuvat ovat valinneet itsensä. Niiden seassa on 2 tavallista kuvaa: Tie, joka meillä kaikilla on tavalla tai toisella kuljettava, ja toisessa on erään laulun kauniit sanat: “Men Kristina, guldet blev till sand”. “Kristina, kulta muuttui hiekaksi”. 

Toiveeni on näyttelyn myötä että joku silmäpari näkisi jonkun vaikka pienenkin kohdan mikä seisauttaisi hetkesi miettimään, miten paljon mahdollisuuksia meillä on, kunhan vain avaudumme ja uskaltaudumme tekemään jotain, vaikka kuinka hullulta se tuntuisi ensikuulemalta. 

“Lamppu Goes Majatalo” on mielestäni just sopiva näyttelyn nimi.