Nyt tuon esille varsinaisen seurueen. Ei pidä pahastua otsikkoa. Nykyaikaa. Onomatopoeettinen. Eli sanoo kaiken. Poeettista teosta saa hakea. Löytyy. Kaikki saa olla mukana. Ei ole väliä onko sen esikuva taulun raamit, omena, gerberankukka, maljakko, just name it. Ruusu, porsliinikukkakin sopii. Shamppanjapullo. Tai kuunvalon heijastuma. Tai lopputulos variksenpelätin. Näitä on ollut tosi riemukasta tehdä. Olen nauranut itseni kyyneliin välillä, kun se viimeinen kosketus on paljastanut lopputuloksen. Oh sheesh! Kun aika oli lakannut olemasta ja viimeinen kotiintulohetki oli eilen. Tytöstä oli tullut kultaakin kalliimpi. Ei kannata tiedustella niiltä miksi ne ryhtyvät isona. Ne saattavat olla jo isot. Esim Nelisten on jossain vaiheessa ruvennut kuljettamaan rakastavaisia jollain merkillisellä itsevalmistamallaan kulkuneuvolla. Tällä kertaa siinä matkaa kaksi rakastunutta kyyhkystä, ja niiden jälkeläinen juoksee vaunujen vieressä. Sitten on oma kuva nuoruudesta, jolloin silloinkin koulut alkoivat liian aikaisin. Joutui takki hulmuten, hattu vinossa juoksemaan odottavaan bussiin. Halstuukikin muistui mukaan. Ja hame. Just go for it Baby! Ja jos te vielä ette usko, näette nyt omin silmin että suklaasuukot kasvavat puussa. Osuin oikealla hetkellä pysäyttämään liike, ja syntyi ihka oikean näköinen suukko. Eri puu vaniljanmakuisille ja mansikanmakuisille. Sitten kun osaan, laitan nuolen näyttämään mikä on ei-kypsä vaniljatanko. Emäkuva on servietti. Jos taas tarvitsette gaala-asun, on saatavana Stil de Lux -mallinen iltapuku, strasseineen kaikkineen. Laukku seuraa hyväntahdon eleenä. Tai olette keväisen katudressin tarpeessa. Sådär för denhär ggn. JATKUU. He ain’t heavy, he’s my brother päättäköön tämän kokoelman. Kumpi kantaa kumpaa? Jääköön kysymys ilmaan roikkumaan.

Ei, mukaan vaatii päästä riemua täynnä oleva omakuva nimeltään: YEESS sinä löysit ENTERin! Kuva kertokoon tarinansa. Saanhan kuitenkin erikseen osoittaa siinä kaksi kohtaa: Eviksen toinen housunpulttu, jalokivineen sekä ihastuttavat flinttadaarat, jotka ovat matkanneet kanssani maailman polkuja. Pikkupiru joka istuu olkapäälläni (ei matkalainen) hoitaa asiansa suvereenisesti: vihdoinkin! Sää ole sen arvone. Vaikka se on salaisuus kaikki tietävät sen. Että hänen korkeudellaan on kesähuussi. 1.6. – 30.8. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa VOI piipahtaa istunnolle milloin vain. Sen takia lakeijat, joilla on omat tehtävänsä kun se hetki koittaa, ovat koko ajan läsnä, ja käwät mielessään läpi koko proseduurin, että eivät tyri. Heidät on tarkkaan valittu. Huussi on primitiivinen jäänne joltain ajalta mitä kukaan ei enää muista. Isältä pojalle. Vieras geeni? Kunnes joku edistyksellinen huomaa että hey come on! miks me täällä käydään kun on olemassa sisäkäymälä. Kesätkin on nykyään niin arvaamattomat. Vilu tulee. Myös lakeijat siirretään sisätöihin, kuka minnekin. Kaihoisiksi muuttuvat nekin muistot vuosien saatossa, miten he siellä seisoivat vahdissa. Montakertaa turhaan. Monta on tarinaa. Työ mikä työ, kun se on määrätty. Aika kuultaa tässäkin kertomuksessa muistoja. Vain rapistunut maali Royal Blue muistuttaa vielä paikan erikoisuudesta.