Olen syntynyt etsijäksi. Menetelmät ovat vaihtuneet, kuten kohteetkin. Tyytyväisyystakuuta olisin kaivannut milloin minkäkin suhteen. Hyvin varhain tajusin että etsiminen oli mielenkiintoisempaa kuin löytäminen; hetkeksi oli ikäänkuin tyhjän päällä löytämänsä kanssa. Olisi ollut helpompi etsiä jos olisi tiennyt mitä etsii. Lapsena kerran olin hukannut lainaksi saamani mustan kautschuk, kumisen pallon, hyvin harvinainen siihen aikaan. Se rikkoi koksikellarin pienen ikkunan ja saman tien se hävisi ikuisiksi ajoiksi kellariin. Käänsin “koko koksikellarin“ nurin, palloa vain en löytänyt. Tällaisessa pimeydessä koen rämpineeni usein, kirjaimellisesti. Itseäni etsimässä. Valopilkku, ikkuna, oli aina olemassa. Olin jo pitkälti ehtoopuolella kun osuin johonkin. Etsimättä. Tai paremminkin se osui minuun. Tietokone, joka tuntuu nykyään olevan jokaisen vastaus kaikkeen kysymäänsä. Minun osa-alueeksi osoittautui valokuvat. Niissä kun on tie ja totuus? Valokuvat eivät valehtele! Eivätkö? Löysinkö vastauksen? Mistä? Mille? Löysin. Tässäkin hädässä noudatan samaa menetelmää kuin palloa etsiessä. Katso tuosta ja kokeile tuosta. Tavanomaiset valokuvat rupesivat ikäänkuin itsestään muuntumaan oman laatuisiksi, jotensakin tutun oloisiksi uusiksi kuviksi. Löytyi sanakin: maalaan pixeleillä. Keksin itselleni sopivat menetelmät, ihan sattuman kautta kaikki tapahtui. Enää ei ollut vain yksi totuus. Hämmennyin. Elämän kirjoa asettui eteeni, kuin tarjottimelle. Palloja löytyi useampikin. Olin ymmärtämättä ratkaissut etsimisen ongelman antamalla itselleni luvan tulkita asioita niin että olin tyytyväinen. Lopputuloksesta tuli kuin tulikin valokuvanäyttely, jonka tapaista en olisi ikinä voinut kuvitella omalla kohdallani. Jokaisella kuvalla on oma “oikea“ lähtökohtansa josta saa etsimällä etsiä yhteyksiä alkuperäänsä. Jokainen kuva on pala elämää, kepeä tai kivulias. Ja etsiminen jatkuu. Jos se pieni poika jolta kinuamalla sain lainata mustan kokokumipallon vielä muistaa, voisin kertoa että pallo löytyi ja mielelläni palautan sen hänelle lainattavaksi edelleen. Tällainen tapahtuma voi olla kelle tahansa jossakin elämän vaiheessa sysäys saada silmänsä auki katsomaan. Oli tilanne miten synkältä näyttävä tahansa, aina on jossain pieni pilkahdus valoa! Kiitos lainasta tulee korkojen kera. Ja koska pallo aina vain on pyöreä; voitte kun katsotte tarkkaan löytää jotain aivan uutta palloa pyörittämällä. Älkää hukatko sitä!
Kerstin Lamppu
Mitä teen
Sitä kysymystä on helpompi käsitellä kuin sen seurauskysymystä.
Minusta tuntuu että prosessoin koko ajan käytännöllisesti katsoen kaikkea mitä ympärilläni tapahtuu. Eli olen kerännyt valtavasti tuntematonta materiaalia itselleni, ilmeisesti juuri tätä varten. Minä siis muunnan jo olevia, valmiita valokuvia. Ei ole mitään vaatimuksia niiden suhteen, ne voi olla vaikka yksi viiva kauniilla pohjalla. Ne voi olla koko suku sunnuntailounaalla. Tai kuurankukkia akkunalla. Olen täysin avoin niiden suhteen. Kokeilumielessä otan ensimmäisen askeleen. Mulla ei ole pyrkimystä mihinkään.
Ensin oli tärkeätä että kone ei hajonnut. En kertakaikkiaan ymmärtänyt että sillä tai kuvalle voi tehdä mitään. Olin kyllä kuullut manipuloinnista, ei kiinnostanut. Kuva oli mikä oli mulle. Kunnes kuin takasauvalla olisi koskettanut, muutama ”veto” tuosta ja painallus tuosta ja taas…turha sanoa mulle että on olemassa manuaali. Mitä minä manuaalilla kun en tiedä mitä minä aion. Jos kerran kone ei voi mennä rikki, niin painetaan sitten.
Ja nyt minulla on meneillä toinen, omasta mielestä upea digikuvanäyttely. Oman elämän tapahtumista on noussut esille kuvia. Kesti pitkään ennen kuin tunnistin kuvissa tapahtumia omasta elämästä. Ilmiselvästi, suunpieliä myöden nousi uskomattomia kuvia esiin. Innostuin. Ja painoin edelleen ylhäällä oikealla. Mitään tekniikka en ymmärrä. Menin kurssillle. Luvattiin että kaikki oppii. Ei oppinut. Kun muut jo seurasivat opettajan nuolta olin ehkä saanut koneen auki, mutta auttoiko se kun en pystynyt seuraamaan nuolta. Odotin vain pääsyä kotiin että saan istua oman koneen edessä tekemään omassa tahdissani ihmeellisiä kuvioita. Hyvä yksityiskohta: on olemassa systeemi millä olen oppinut katsomaan mikä on kuvan lähtökohta. Ja se vasta jännä on. Kun esim kynttilästä on tullut teos nimeltä Elämän partituuri. Tai ruiskortta sisältävästä lasimaljakosta tulee nuori tyttö kovan valinnan edessä.
Miten teen sen
Vaikeata. Yritän yleensä välttää tätä kysymystä. On ilmeisesti jokin sisäänrakennettu seula joka siivilöi tarpeettomat tarpeellisista. Voisi kai sanoa sitä valikoivaksi inputiksi. Olen ollut sellainen aina. Sikäli vaikea tapaus, että jos oon saanut jonkun asian päähäni, se on vaikea saada pois. Eli kuva, joka on istutettu vuosia sitten seuraa hyvin tarkkaan mukana.
No miten sitten kävi. Kun vihdoin olin suostunut ottamaan vastaan vuosia tarjottu oikea inputjuttu, tietokone, oli aika selvä että syntyy konflikti. Valokuvat, ihan tavalliset valokuvat laitettiin menemään suoraan koneeseen. Valokuvat olin ottanut itse. Nyt ne tuijottaa minua ruudulta. Kun en hallitse millään muotoa koneen käyttöä, ja lapset on vakuuttamalla vakuuttaneet etten voi rikkoa konetta painamalla nappeja, niin silloinhan on pakko sitäkin yrittää.
Ei mennyt rikki. Se meni sellaiseksi leikittelyksi. Mutta kokeilemalla, ja nyt kuulostaa kyllä sairaalta, painoin, samalla kun pidin tarkkaan silmät valokuvassa, joitakin nappeja. Löysin monta kertaa nuolen, asetin sen jonnekin ja tein taas jotain “ylhäällä oikealla”, mun lempipaikka, ja tällä tavalla huomasin monta kertaa kauhukseni miten kuva muuttui.
Yksi poika väittää vakuuttavasti, että kyllä mulla on “ohjelma”. Miten voi olla ohjelma, jollet tiedä sen tarkoitusperää, et osaa yhdistää sitä siihen pieneen nuoleen, jos teet noin, tapahtuu noin mutta kun et tajua mitä teet. Etkä osaa tehdä sitä uudestaan. Etkä edes tiedä mitä olet tekemässä. En osaa muuttaa esim värejä toisiksi, mutta olen oppinut et jos on edes jokin pieni henkäys jotain toista väriä, saan sen niinkuin ihmeen kautta levitetty alueille mihin se mielestäni sopii. Ja sillä tavalla täytän ihan mielikuvituksen voimalla jonkin osan ja etenemällä omalla merkillisellä tavalla syntyy yks kaks valmis kuva.
Joka ei ole “ mistään kotoisin“.
MacBook
iPhone
Valokuvaa
Vuotta