Alter ego – Kerstin Lamppu

Tämä kuuluu sarjaan Wau. Yllätti niin aikaisessa vaiheessa, että minulla ei ollut suuntaa sinne eikä tänne, ei ollut vielä silmät avautuneet näkemään. Kaikki oli uutta ja mielenkiintoista. Joka askel vei kuitenkin johonkin suuntaan. Joka kortti oli katsottava ennakkoluulottomasti. Rimaa ei ollut. Tästä johtuu, että katsoja ehkä joskus kokee outona tätä kirjoa. Niin minäkin. Siihen tulee toinenkin selitys, raadollisempi.

AlterEgo. Alt on tullut hiipien, ego on luultavasti aina ollut. Alter ego oli vähällä päätyä jätteeksi. Ehdin lennossa pelastaa sen. Yö meni kuvatessa. Jälkikäteen on tilanne huvittanut: kumpi keimaili kummalle? Kumpi kuvasi kumpaa? Beg Your Pardon? Aamulla olimme hengästyneitä, mutta vielä hengissä, valmiina jatkamaan. Kuka sanoo, että se ei kelpaisi joksikin. Tämän näköisenä. Kuka sanoo? Luonnonkappale, hajoavaa laatua. Niin olen minäkin. Ensimmäisissä versioissa ei muokattu, ei maalattu. Oma itsensä. Matkan varrella se on muuntunut moneksi, vähän maalia pintaan, vaatetta iholle, koruja, kultahammas. Hauska kuvata, asettaa eri rooleihin. Puettuna tupeeseen tai tanttuun, hampaattomana, tukka hyvin ja kello näkyvissä. Just name it. Muuntuu moneen.

Seuraakin se on saanut aina kun on halunnut. Kerran vain kävi vanhanaikaisesti. Olisi kyllä kannattanut olla tarkempi sanojensa valinnassa Silloin kun se leikki Janis Joplinia. Ja pyysi: Lord won’t You give me a Man on the Town. Ja sai. Mutta seuraavassa hetkessä hän parahti: Lord You must be kiddin’! You gave me ShyBoy! En tiedä miten juttu jatkui. Ms Joplin omisti äänen, mutta polttiko hänkin siipensä